Yritys
Intohimo musiikkia, äänentoistoa ja elektroniikkaa kohtaan sai huomaamaan, että käsien läpi kulkee paljon kaikenlaisia aiheeseen liittyviä laitteita. Pikkuhiljaa kehittyi ajatus liiketoiminnan aloittamisesta niiden ympärille. Se tarjoaa mahdollisuuden touhuta entistä enemmän sellaisten esineiden kanssa, joista on kiinnostunut. Erityisti hieman vanhemmat 80-90 luvun laitteet ovat lähellä sydäntä ja niiden hankkimisessa on aina ollut vähän arvoitus, että missä kunnossa ne mahtavat olla. Halusin tarjota palvelun, jossa asiakas voi ostaa hieman vanhempaakin tekniikkaa luottaen siihen, että se on tarkastettu ja toimivaksi todettu. Musiikkilaitteet eivät ainakaan kaikilta osin muutu vanhanaikaisiksi ajan kuluessa muuhun elektroniikkaan verrattuna ja tietyissä tapauksissa nimenomaan ”vanha soundi” voi olla se mitä haetaan. Käytetyn ostaminen on myös ympäristöystävällinen valinta ja mikäs sen mukavampaa kuin hankkia asiallisia tavaroita uutta halvemmalla. Toki valikoimassamme on ja tulee olemaan myös paljon uudempaakin tekniikkaa.
-Aaro Kortelahti (Yrittäjä)